KOSKI

1894. Tuure ei halua Venäjän armeijaan. Hän keksii keinon: hänpä etsiikin talon, josta puuttuu isäntä, ja änkeää vävyksi. Kun vaimo Hilma yksitoista lasta synnytettyään kuolee lapsivuoteelle, Tuure astelee Hilman sisaren luokse ja pyytää vanhimman tyttären kättä. Stiina suostuu kosintaan mutta miettii, miten koskaan ehtii laittaa niin paljon ruokaa, että Tuure saadaan kylläiseksi. Tuuren poika Paavo tarttuu lusikan sijasta aseeseen ja lähtee Varkauteen ja Vienan Karjalaan sotimaan.

 

Koski kertoo uusperheestä, jossa miehet syövät ja naiset yrittävät rakastaa. Se on romaani sodasta, uusista aluista ja ihanteiden luhistumisesta, hinnasta, jonka jälkipolvet maksavat. Silti: ei koskaan niin kipeää etteikö maistuisi tirripaisti. Tyyli on Jaatista parhaimmillaan: mehevää, herkkää ja kirpakkaa. Koski aloittaa pääosin Kiuruvedelle sijoittuvan kirjasarjan. Teos on kuin seitsemän sortin pikkuleipäkattaus, jossa ei ole yhtään äkkimakeaa tai esanssista leivosta.

 

SUKUPUU JA KUVAGALLERIA



KAKSI VIATONTA PÄIVÄÄ

Kaksi päivää kaikki on hyvin. Entinen pomo lainaa Sistinjalle ja tämän perheelle mökkiään. Ilmassa on hyvää tuulta. Kalastellaan, syödään aamuauringossa perunoita ja tilliä suoraan kattilasta. Ake ei juo. Sistinja ei juo. Pullot pysyvät korkkaamattomina aitan rappusten pielessä, kirkkaan suora rivistö. Kaksi onnellista päivää. Sen jälkeen vielä kaksi, kolme. Sitten Sistinja ja Hertta-tyttö erotetaan. Seuraavat 300 päivää he viettävät kaukana toisistaan.

 

Sisse on kasvanut uneksien äidin maasta, jonne matkustetaan äidin tarakalla. Äitiä ei näy ja elämä pyryttää naamaan, mutta Sistinja oppii miten siitäkin selviää: on sullottava häpeä alimmaiseksi ja istuttava päälle. Tärkeimmät valinnat tekee sattuma. Tavattuaan Rennen Sistinja päättää tehdä lapsen, jonka kauneus sulattaa miehen sydämen kuin sokerin paistinpannulle. Hertta syntyy kotiin, jossa rauha on sukkahousun ohutta jäätä. Viltinpimeinä aamuina Sistinja tulee turpeaksi äidin rakkaudesta, aamun ensihenkosilla hän kaipaa tyttöään. Silti Hertta ei pysy hänen mielessään. Hertta haaveilee omenankukantuoksuisesta äidistä, mutta ei keksi, miltä tiskiltä sellainen tilataan.

 

Kaksi viatonta päivää kertoo äidistä ja tyttärestä ja elämänmittaisesta haasteesta päästäen lähelle, luottaa ja säilyä järjissään. Heidi Jaatisen pitelemätön kieli tavoittaa elämänkirjon eri sävyt: se kestää synkkien päivien painon ja vangitsee vauhkot hetket, joina samea päivä kirkastuu ja maailmanpyörästä vilkutetaan pilville ja naapureille.



JONO

Leppoisassa kaupunginosassa nautiskellaan alkukesän lämmöstä. Harjun laella tie tekee mutkan, ja siinä kohtaa sijaitsee viehättävä omakotitalo. Vieressä on lihakauppa, jonka takana erään tangokuninkaan lapsuudenkoti, nykyään palvaamo. Vanhassa kaksikerroksisessa talossa muuan perhe pitää pientä pubia.

 

Odottamatta omakotitalon pihalle ilmaantuu jono. Joukko ihmiskoiraita asettuu siihen eikä lähde minnekään. Miehiä alkaa kertyä lisää, niin että jonon olemassaoloa on vaikea olla huomaamatta.

 

Talossa asuvat taidemaalari Aarni Härkäsimppu ja kirjastonhoitaja Aina Kuluntalahti. Aarni arvelee jonon koostuneen taiteenihailijoista, mutta Aina tietää asian oikean laidan.

 

Eräänä iltana he ovat rakastelleet. Aarni on villinnyt Ainaa soittamalla udmurttilaisella jouhikolla. Täyttymyksen hetkellä Aina on lausahtanut autuaallisesti: ”Tänä kesänä minä annan kaikille, jotka tulevat pyytäneeksi.”

 

Pihalla jono vain kasvaa. Siihen liittyy liikemiehiä, urheilijoita, poliiseja, poliitikkoja, rakennusmiehiä, suutareita, toimittajia, maanviljelijöitä, myyjiä, työttömiä, panostajia, gynekologeja, soitonopettajia, uimavalvojia, rajamiehiä.

 

Mitä sanot, Aina, pitäisikö jonon suhteen tehdä jotain?



EI SAA KATSOA AURINKOON

Pikku Lennun kesäinen maailma on avara. Se ulottuu kotipihasta järvelle, suolle, kauppa-autolle ja sepän pajalle. Kun koulu alkaa, elonpiiri avartuu vieläkin. Kirkonkylällä on vanhempien hautaustoimisto, ja isä ottaa Lennun joskus Uljaan Mustan kyydillä mukaansa.

 

Kotona Lennun kumppaneita ovat siskot, lehmät ja Lerppa-koira. Ronski Oscar-serkku tulee ja vie seikkailuihin. Vaan ylitse kaikkien Lennulle on mummu.

 

Lennu tietää, että palokärki on kiertänyt kylää järven ympäri ja vainajia on tullut järestään. Mutta mummu lupaa, ettei vielä kuole, koska hänellä on maailmassa yhä tehtävää.

 

Kaiken tämän keskellä Lennu on tottunut olemaan luottavainen, kunnes sepän pajalla hänen ylleen heittyy synkkä varjo. Hänen lapsenmielensä ei voi käsittää asioita, joiden kanssa hän joutuu kosketuksiin.

 

Ei saa katsoa aurinkoon on lumoava, elämäniloinen romaani lapsuuden maisemasta, joka sijoittuu Savon sydänmaille keskelle raikasta luontoa. Lennun silmin seurataan elämän suurta kulkuetta, johon osallistuu hänen perheensä ja koko kylän väki.